Sikorskin sana

IHONHOITO

Blogitekstin on suunnitellut Cityklinikan lääkäri Piotr Sikorski.

Sikorski on laillistettu lääkäri ja Cityklinikan toimitusjohtaja.

Hän on Suomen ensimmäinen ja ainoa American Academy of Aesthetic Medicine -johtokunnan sertifioima esteettinen lääkäri.

Sikorski toimii Helsingin Laser & Health Academy® Training Centerin johtavana kouluttajana. Keväästä 2017 lähtien hän on kouluttanut myös American Academy of Aesthetic Medicine -kurssilaisia ympäri maailmaa.

Teknologia kehittyy myös ihonhoidossa

Kuten myös muu teknologia, kehittyy myös ihonhoito vuosi vuodelta entistä tarkemmaksi ja yksilöllisemmäksi. Uusi teknologia mahdollistaa erilaisten iho-ongelmien hoitamisen entistä tehokkaammin ja ennen kaikkea – yksilöllisemmin.

Mikroneulauksen avulla on jo vuosia hoidettu esimerkiksi kuivaa ihoa, laajentuneita ihohuokosia tai aknesta kärsivää ihoa. Mikroneulaustekniikkaa on kehitetty näiden vuosien aikana ja nyt markkinoille on tullut Aquagold-hoito, jonka voisi sanoa olevan mikroneulauksen edistyksellisempi muoto.

Aquagold Fine Touch – yksilöllistä ihonhoitoa jokaiselle ihotyypille

Eikö olisikin mahtavaa, jos ennen jokaista kasvohoitoa olisi mahdollista koota tarkoin mietitty ”ainesosa-coctail”, jonka jokainen ainesosa pureutuu hoidettavaan iho-ongelmaan?  Nyt se on mahdollista, nimittäin Aquagold-hoidon teho perustuu juuri siihen. Ennen hoitoa Cityklinikan sairaanhoitaja tekee tarkan ihoanalyysin, jonka perusteella kootaan esimerkiksi vitamiineista, botuliinista ja puhtaasta hyaluronihaposta koostettu coctail. Hoidon tulokset ovat näkyvämmät ja varmat. Eikä tässä vielä kaikki, tarkoin suunnitellun ainesosa-coctailin lisäksi Aquagold-hoidon mikroneulauspää on huipputeknologiaa.

aquagold-finetouch-mikroneulaus

Varmista tehoaineiden pääsy ihonalaisiin kerroksiin ja huomaat tuloksia välittömästi

Aquagold-mikroneulauspäässä on 20 hiustakin ohuempaa kultaista neulaa, joiden avulla tehoaineet pääsevät kulkeutumaan ihonalaiseen kerrokseen eli dermikseen. Entistäkin ohuempien neulojen avulla varmistetaan, että tehoaineet pääsevät vaikuttamaan juuri oikeassa syvyydessä.

Iho uusiutuu dermiksessä ja Aquagold kiihdyttää uusiutumisprosessia entisestään. Tulokset ovat nähtävissä välittömästi, jolloin iho näyttää kirkkaalta heti hoidon päätyttyä. Parhaimmista tuloksista saadaan nauttia muutama kuukausi hoidon jälkeen, kun myös ihon kollageenin tuotanto on kiihtynyt. Vitamiinit ja muut tehoaineet saavat ihon näyttämään kirkkaammalta ja kiinteämmältä.

Ihon päällisiin osiin kohdistuvien kasvohoitojen avulla ei päästä vaikuttamaan ihonalaiseen kerrokseen dermikseen, jossa ihon uudistuminen solutasolla tapahtuu.

Haluatko eroon kuivasta ihosta, rypyistä, aknesta, maksaläiskistä tai ihon punoituksesta?

Iho-ongelmat ovat monisyisiä ja sen vuoksi on mahtavaa, että ihonhoidon teknologia on mennyt näin paljon eteenpäin. Entistä yksilöllisempi ihonhoito mahdollistaa entistä paremmat tulokset ja tottakai myös entistä tyytyväisemmät asiakkaat. Onneksi iho-ongelmien ei tarvitse olla ikuisia. Tutustu Aquagold-hoitoon tarkemmin ja katso ajankohtaiset hintatiedot täältä.