Painonpudotuksen jälkeen

Painonpudotuksen jälkeen ihoa on usein liikaa. Vatsanpeitteet saattavat pussittaa, rintojen ja käsivarsien iho voi olla veltostunut. Myös reisissä, lantiossa ja säärissä on monesti ihoylimäärää. Plastiikkakirurgia tarjoaa avun tällaisiin tilanteisiin.

Plastiikkakirurgiset toimenpiteet suoritetaan siinä vaiheessa, kun potilas on pysynyt tavoitepainossaan noin vuoden.

Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim leikkaa Helsingin Cityklinikalla.

Asiakaskokemuksia

Minulle tehtiin leikkaus Cityklinikalla. Kaikki meni hyvin ja olen turvallisella mielellä. Tiedän miten hoidan itseäni toipumisaikana.
Kun mikään muu keino ei auttanut painon pudotuksen jälkeiseen löysän ihon ongelmiin on tehdyillä plastiikkakirurgisilla leikkauksilla ollut elämääni valtavan suuri merkitys. Olen saanut takaisin elämäniloa, halua pitää itsestäni vielä parempaa huolta ja ennen kaikkea uutta energiaa. Itseluottamus on kohonnut valtavasti.
Kiitos uusista käsivarsista ja reisistä, Riikka. Toipuminen sujuu hyvin ja jo nyt iloitsen kun kehtaan pitkästä aikaa pukea käsivarret paljastavia vaatteita. Suuri kiitos sinulle taas ammattitaitoisesta työstä.
Kaikki näyttää aivan mielettömän hyvältä ja toipuminen on menny todella hyvin.
Olen kuullut mahtavia kommentteja tekemistäsi leikkauksista, joten luotan täysin sinuun Riikka! Ja tottakai leikkaus ja toipuminen SUOMESSA...
Suuret kiitokset Susannalle konsultoinnista ja hyvästä yhteistyöstä Cityklinikan kanssa. Susanna ja Riikka Veltheim toteutitte mun unelmani. Huippukirurgi Riikka hyvää jälkeä tuli.
Vaimo ja masu voivat molemmat hyvin. Riikalle kiitos.
Riikka Veltheim on todella asiantunteva ja ammattilainen plastiikkakirurgi.
Suuret kiitokset Riikka Veltheimille ja koko Cityklinikan henkilökunnalle. Suosittelen lämpimästi muillekkin.

Ota yhteyttä

Sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin konsultaatio Cityklinikalla on aina maksuton. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheimin konsultaatiot maksavat 100 €. Konsultaatiot eivät sido sinua mihinkään. Konsultaatio- tai toimenpideajan voit varata puhelimitse. Helsinkiin, Turkuun ja Lahteen ajan voi varata myös verkossa.
  • 0201 777 288 (Helsinki, Turku, Lahti)
  • 040 552 2800 (Tampere)
  • 050 582 47 19 (Lohja)
  • 044 555 55 74 (Hyvinkää)

Varaa aika netissä.

Joitakin aikoja Helsinkiin, Turkuun tai Lahteen voit varata verkkoajanvarausjärjestelmässämme.

Varaa aika

Hinnasto

Rintojen kohotusleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
4490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
5567,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Rintojen kohotus- ja pienennysleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
4990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
6187,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Rintojen pienennys ja rasvaimu; nukutus

Palvelun saatavuus: Saatavilla kaikilta klinikoilta.

Alv 0 %
alk. 5990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
alk. 7427,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Rintojen kohotusleikkaus ja suurennus implanteilla; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
5900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %).
  • Hinta ei koska B-Lite-implantteja.
Alv 24 %
7316 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %).
  • Hinta ei koske B-Lite-implantteja.

Kirurginen rasvaimu; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Kaula — alv 0 %
1890 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Kaula — alv 24 %
2343,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa — alv 0 %
2490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa — alv 24 %
3087,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Selkä — alv 0 %
2590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Selkä — alv 24 %
3211,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa ja selkä — alv 0 %
4490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa ja selkä — alv 24 %
5567,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien sisäosat — alv 0 %
2490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien sisäosat — alv 24 %
3087,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien ulko-osat — alv 0 %
2590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien ulko-osat — alv 24 %
3211,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reidet ympäri — alv 0 %
4590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reidet ympäri — alv 24 %
5691,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvien sisäosa — alv 0 %
1700 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvien sisäosa — alv 24 %
2108 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvet — alv 0 %
1990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvet — alv 24 %
2467,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Pohkeet — alv 0 %
3990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Pohkeet — alv 24 %
4947,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Modifioitu abdominoplastia, navan alapuoli; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 4900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Rasvaimulla
5200 €

Abdominoplastia; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 5900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Vatsan rasvaimulla
6900 €
Vatsan ja selän rasvaimulla
7500 €

Sirkumferentti abdominoplastia; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 8900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Rasvaimulla
9900 €

Käsivarsien yläosan nostoleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 3800 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
alk. 4712 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Sisäreisien nostoleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
6800 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
8432 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Aktiiviraha

Yli 500 euroa maksavat toimenpiteet voit maksaa CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHALLA. Aktiivirahan etuja on muun muassa jopa 30 kuukauden koroton maksuaika. Kun pankki on hyväksynyt Aktiiviraha-sopimuksen, sinun ei tarvitse maksaa toimenpiteen yhteydessä mitään.   Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena.

Lue lisää aktiivirahasta

Painonpudotuksen jälkeen -wiki

Perustietoa

Kun ihminen lihoo, hänen ihonsa venyy. Lihomisen myötä venynyt iho ei välttämättä palaudu entiselleen painon laskiessa. Ylimääräinen iho muodostaa poimuja. Poimut voivat olla pieniä ja miltei huomaamattomia, mutta suuren painonpudotuksen jälkeen suuretkin ihopoimut ovat tavanomaisia.

Poimuttunut iho on useimmiten esteettinen vaiva. Joskus suuri ihoylimäärä aiheuttaa kuitenkin myös terveydellistä haittaa. Kasvojen alueella ihon veltostuminen on usein melko lievää, mutta vartalolla venynyt iho saattaa pussittaa paljonkin. Useimmiten suurimmat ihopoimut muodostuvat seuraaville alueille:

  • alavatsa
  • rinnat
  • olkavarret
  • sisäreidet
  • kyljet
  • pakaran seutu

Teen viikoittain useita operaatioita, joissa poistetaan ylimääräistä ihoa paljon laihduttaneelta. Näiden leikkausten määrä on kasvanut myös siksi, ettei julkisella puolella ole enää rahaa hoitaa niitä. Usein roikkuvan ihon terveyshaittoja ei katsota riittävän suuriksi.

(Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim – Kauneus&Terveys 10/2017)


Leikkaus painonpudotuksen jälkeen

Painonpudotuksen jälkeen tehtävä kirurgia (postbariatrinen kirurgia) korjaa laihdutuksen myötä syntyneitä ihopoimuja. Leikkaukset voidaan tehdä siinä vaiheessa, kun riittävän alhainen paino on pysynyt vakaana noin vuoden ajan.

Ennen leikkausta potilaan painoa seurataan. Riittävän alhainen paino on, jos painoindeksi on alle 32. Leikkauspotilaan tulee olla perusterve sekä fyysisesti että psyykkisesti.


Mitä painonpudotuksen jälkeen leikataan?

Painonpudotuksen jälkeen ajankohtaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi rintaleikkaus, rasvaimu, abdominoplastia (vatsanpeitteiden kiristys) ja käsivarsien muotoiluleikkaus. Sirkumferentti abdominoplastia (bodylift) on myös yksi vaihtoehto silloin, kun potilas on pudottanut paljon painoa ja iho pussittaa huomattavasti. Tällöin vatsanpeitteiden kiristyksen lisäksi kohotetaan myös reisien, selän ja pakaroiden kudoksia, ja leikkausviilto tehdään ”sirkulaarisesti” koko alavartalon ympäri.

Vatsanpeitteiden korjausleikkaus ja bodylift (abdominoplastia, sirkumferentti abdominoplastia) 

Painonpudotuksen jälkeen alavatsalle saattaa muodostua poimu, joka roikkuu intiimialueen päällä. Poimu saattaa haitata peseytymistä ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimista.

Vatsanpeitteiden korjausleikkauksessa eli abdominoplastiassa poistetaan ihoylimäärää sekä kiristetään ihoa. Usein myös lihakset korjataan oikeaan asentoon.

Joskus ihopoimu ympäröi koko kehon jatkuen alavatsalta myös selän puolelle. Tällöin voidaan tehdä ns. sirkumferentti abdominoplastia eli bodylift.

Rintojen pienennys- ja/tai kohotusleikkaus

Laihtumisen jälkeen sekä miehen että naisen rinnat laskeutuvat ja alkavat pussittaa. Jos poimu on suuri, poimunalusiho saattaa hiertyä rikki tai jopa tulehtua. Tällaisessa tilanteessa rintojen korjausleikkaus on lähestulkoon ainoa keino korjata toiminnallista haittaa.

Olka- ja käsivarsien kiristysleikkaus

Kun paino putoaa useita kymmeniä kiloja, myös olka- ja käsivarsien iho saattaa löystyä huomattavasti. Yleensä pussitus käsissä on maltillisempaa kuin vartalon muilla alueilla ja vaiva ainoastaan esteettinen. Esteettinen ongelma voidaan hoitaa olka- ja käsivarsien kohotusleikkauksen avulla.

Sisäreisien kiristys

Reisien alueella poimu muodostuu tavallisimmin aivan reiden tyviosaan. Tämän alueen poimut aiheuttavat melko usein ihon hiertymistä, haavaumia ja tulehduksiakin. Ihopoimu voidaan poistaa sisäreisien kiristys- ja kohotusleikkauksen avulla. Samalla voidaan poistaa alueelle jäänyttä ylimääräistä rasvaa rasvaimun keinoin.


Muita saman aihealueen palveluita

Mesoterapia

Mesoterapia on monipistoshoito, joka tehdään yleensä kolmen kerran sarjana. Cityklinikan laaja mesoliuosvalikoima mahdollistaa räätälöidyt hoitokokonaisuudet.

Lue lisää

Kädet — käsien nuorennushoidot

Kämmenselän rypyt, ulkonevat verisuonet ja ikääntymisläiskät voidaan hoitaa räätälöidyillä toimenpidekokonaisuuksilla.

Lue lisää

Lipolyysi-injektiot

Lipolyysi-injektioilla voidaan hajottaa paikallisia rasvakertymiä. Toimenpide sopii kaksoisleuan häivyttämiseen sekä vatsan, reisien ja olkavarsien rasvanpoistoon.

Lue lisää

CoolSculpting mullistaa rasvanpoiston

FDA-hyväksytty CoolSculpting jäädyttää rasvan pois. Yli 5 miljoonaa onnistunutta CoolSculpting-käsittelyä — pysyvät tulokset ilman kirurgiaa.

Lue lisää

Modifioitu TCA-käsittely

Modifioitu TCA sopii erinomaisesti aknen hoitoon, arpien tasoittamiseen, pigmenttimuutosten vaalentamiseen sekä ikääntyneen ihon uudistamiseen ja kiinteyttämiseen.

Lue lisää

Ihon kiinteyttäminen

Tehokkaat laitehoidot ja uudet rasvaimutekniikat tulevat avuksi, jos ihon kiinteyttäminen ei onnistu kotikonstein.

Lue lisää

Mesolangat

Mesolankahoidot sopivat kasvojen ja vartalon ihon kiinteyttämiseen. Nk. erikoislangoilla voidaan kohottaa kasvonpiirteitä tai vartalon ihoalueita.

Lue lisää

Hiustensiirto

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri, tohtori Riikka Veltheim tiimeineen tekee hiustensiirtoja Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Aknen hoito

Aknen hoito onnistuu tehokkailla laserhoidoilla ja kemiallisilla kuorinnoilla. Usein kuorintoja ja laserkäsittelyjä yhdistetään. Näin saavutetaan erinomaisia tuloksia.

Lue lisää

Aknearpien hoito tehokkaasti ja turvallisesti

Aknearpia voidaan tasoittaa tehokkailla laserhoidoilla tai jossain määrin myös keskivahvoilla kuorinnoilla.

Lue lisää

Tatuoinnin laserpoisto

Tatuoinnin poisto on sarjahoito, joka tehdään tehokkaalla laserlaitteella. Uudet R20- ja FracTat™-menetelmät nopeuttavat väripigmenttien hajoamista ja poistumista.

Lue lisää

Maksaläiskien vaalentaminen

Pigmenttiläiskien vaalentamiseen sopivat tehokkaat laserhoidot, miedot ja keskivahvat kuorinnat sekä kuoriva Spot Eraser -hoito. Toimenpiteitä yhdistelemällä saavutetaan hyviä tuloksia.

Lue lisää

Karvanpoisto laserilla ja miraSmooth-tekniikalla

Pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä tehokkaalla laserilla. Kainaloalueella pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä myös miraSmooth-menetelmällä.

Lue lisää

TightSculpting poistaa rasvaa ja kiinteyttää

TightSculpting on lasertoimenpide, joka poistaa rasvaa, kiinteyttää ihoa ja vaalentaa tuntuvasti raskausarpia. Toimenpide sopii lähes mille tahansa kehonosalle, myös kasvojen ”hamsteripusseille”.

Lue lisää

Slim Cold ja Zerona — rasvanpoisto kylmälaserilla

Kylmälaserhoito poistaa sitkeitä rasvakertymiä. Toimenpiteet Turun Cityklinikalla.

Lue lisää

Kynsisienen hoito laserilla

ClearSteps-laserhoito parantaa kynsimuutokset, jotka ovat kynsisienen aiheuttamia. Toimenpide tehdään neljä kertaa viikon välein.

Lue lisää

3D-teknologia — näe tulokset ennen leikkausta

Crisalix on 3D-simulaattori, jonka avulla leikkaustuloksen voi nähdä jo hyvissä ajoin ennen leikkauspäivää.

Lue lisää

Rasvaimu

Rasvaimu on kirurginen toimenpide, jossa vartaloa muokataan rasvasoluja poistamalla. Koska poistetut rasvasolut eivät kasva takaisin, hoitotulos on pysyvä.

Lue lisää

BodyTite-rasvaimu

BodyTite on veitsetön, radiotaajuusavusteinen rasvaimu, joka poistaa rasvaa ja kiinteyttää ihoa. Toimenpiteitä tehdään Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Body-Jet WAL — vesisuihkurasvaimu

Body-Jet on vesisuihkurasvaimu. Perinteisiin rasvaimuleikkauksiin verrattuna se on hellävaraisempi. Myös toipuminen on nopeaa.

Lue lisää

Selluliitti pois pysyvästi

Cityklinikalla kosmeettista selluliittia hoidetaan CelluTite-, TiteFX- ja Slim Cold-toimenpiteillä.

Lue lisää

Selluliitin hoito — CelluTite

Selluliitin poistaminen ei onnistu rasvaimun avulla. BodyTite-rasvaimutekniikasta on kuitenkin kehitetty CelluTite-sovellus, joka tasoittaa ja jopa poistaa selluliitin. Pysyvät tulokset!

Lue lisää

Vartalon muokkaus rasvansiirrolla

Rasvansiirto on tehokas tapa muokata vartaloa. Toimenpiteen aikana vartalon omaa rasvaa siirretään paikasta toiseen, jolloin vartalon linjat muuttuvat aiempaa esteettisemmiksi.

Lue lisää

Rasvansiirto pakaroihin — Brazilian Butt Lift

Brazilian Butt Lift on pakaroihin tehtävä rasvansiirto. Toimenpide tuo pakaroiden pyöreyden ja vartalon tiimalasimuodon esiin.

Lue lisää

Pakaraimplantit ja Brazilian Butt Lift

Pakaroita voidaan muotoilla pakaraimplanteilla ja rasvansiirrolla (Brazilian Butt Lift). Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim leikkaa Helsingissä.

Lue lisää

Ei-kirurgiset toimenpiteet

Cityklinikka tarjoaa sinulle laajan valikoiman ei-kirurgisia toimenpiteitä, joiden avulla vartalosi ulkonäköä ja kokonaisvaltaista hyvinvointiasi voidaan kohentaa.

Lue lisää

Kaulan kohotus

Kaulan kohotusleikkaus korjaa kaulan ja leukalinjan ikääntymismuutoksia. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim tekee kaulan kohotusleikkauksia Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Suonikohjut ja verisuonimuutokset - tehokkaat hoitomuodot

Cityklinikalla verisuonimuutoksia hoidetaan monilla eri tehokkailla tavoilla.

Lue lisää

Abdominoplastia - vatsan kiristysleikkaus

Abdominoplastia on vatsan kiristysleikkaus. Leikkauksessa kiristetään veltostunutta ihoa ja vatsanalueen lihaksia sekä imetään pois ylimääräistä rasvaa.

Lue lisää

Käsivarsien kiinteytys leikkauksen avulla

Käsivarsien yläosa voidaan korjata leikkauksella, jossa poistetaan ylimääräistä, roikkuvaa ihoa.

Lue lisää

Gynekomastia – man boobs – on hoidettavissa

Hormoneista johtuva rintojen liikakasvu hoidetaan kirurgisesti. Rintakehän paikalliset rasvakertymät voidaan hoitaa rasvaimun avulla.

Lue lisää

Painonpudotuksen jälkeen

Painonpudotuksen jälkeen ihoa voi olla liikaa. Postbariatrinen kirurgia korjaa laihdutuksen myötä syntyneitä ihopoimuja.

Lue lisää

Mommy Makeover

Raskaus ja synnytys muuttavat naisen vartaloa. Mommy makeover on leikkauskokonaisuus, jonka avulla korjataan useita vartalon alueita.

Lue lisää

Intiimikirurgia ja intiimitoimenpiteet

Intiimialueen ulkonäköä ja toimintaa voidaan korjata pientoimenpiteillä ja leikkaushoidoilla. Intiimikirurgisia toimenpiteitä tekee plastiikkakirurgi Veltheimin lisäksi naistentautien erikoislääkäri Mitrofanoff.

Lue lisää

Leikkauksen jälkeen

Leikkauksen jälkeen alkaa toipuminen. Lymfaterapia vauhdittaa toipumista ja vähentää turvotusta.

Lue lisää

Plastiikkakirurgia - yleistä

Leikkausta suunnittelevan kannattaa etsiä mahdollisimman laajalti tietoa leikkauksesta, nukutuksesta ja toipumisajasta. Olet tervetullut Cityklinikalle!

Lue lisää

Liikahikoilu kuriin - botuliini ja miraDry

Liikahikoilu on hoidettavissa. MiraDry-hoito poistaa kainaloiden hikoilun pysyvästi. Muiden kuin kainaloiden liikahikoiluun ratkaisun tarjoaa botox.

Lue lisää

Fysioterapeutin palvelut

Fysioterapeutti Leila Willstedtin palvelut Turun Cityklinikalla: fysioterapia, urheiluhieronta, klassinen hieronta, akupunktio, yksilöllinen ohjaus liikuntaan.

Lue lisää