Uudet, huippulaadukkaat italialaiset HAEQUEO-täyteaineet nyt eksklusiivisesti Suomessa Cityklinikalta

Toivotamme tervetulleeksi tuoteperheen kaikki kolme valmistetta!

HAEQUEOSTA:

Erilaiset täyteainehoidot ovat jo hyvin pitkään kuuluneet suosituimpiin hoitoihimme Cityklinikalla eikä syyttä – niillä voidaan hoitaa hyvin laajalla skaalalla erilaisia kasvojen ja kehon ongelma-alueita sekä korostaa ja muokata kasvojen piirteitä suhteellisen edullisesti, ilman toipumisaikaa. Täyteainehoidot toimivat myös ennalta ehkäisevästi ja hoitavasti ihon ikääntymismuutoksia vastaan.

Tänä syksynä olemme kasvattaneet täyteainevalikoimaamme täysin uudella hyaluronihappopohjaisella, italialaisella valmisteella nimeltä HAEQUEO – yli kahden vuoden testailun sekä tutkimusten tuloksena syntyneellä, optimaalisen ja pitkäkestoisen esteettisen hoitotuloksen mahdollistavalla täyteaineella.

Olemme hyvin innoissamme tästä uudesta tulokkaasta, sillä HAEQUEO mahdollistaa todella monipuoliset täyteainehoidot ja paljon pysyvämmät hoitotulokset, kuin monilla muilla tunnetuilla täyteainevalmisteilla.

HAEQUEO tuotteena ja valmisteena on äärimmäisen laadukas. Ruiskut valmistetaan EU:n sisällä Italiassa erittäin korkeatasoisessa laboratoriossa, pitkällä kokemuksella ja se täyttää (tottakai) kaikki tarvittavat, tämän päivän laatuvaatimukset.

HAEQUEO käyttää samaa raaka-aine -tehdasta Japanissa, kuin koko maailman tunnetuin täyteainebrändi Juvéderm.

HAEQUEO-TUOTEPERHE:

Klinikalle olemme valinneet HAEQUEOLTA tuoteperheen kaikki kolme eri valmistetta:

HAEQUEO Precishion on hyaluronihappogeeli ristisidoksella ja erityisesti suunniteltu monimutkaisempiin ja tarkempiin hoitoihin, jossa toivotaan pienempien yksityiskohtien muotoilua. Valmiste sopii todella hyvin myös vaikeammille alueille, johon toivotaan erityisen tarkkaa lopputulosta. Suosittelemme tätä huulien muotoilussa.

HAEQUEO Extra (hyaluronihappogeeli ristisidoksella) on paras valinta silloin, kun hoidettavana ongelmana ovat keskisyvät sekä syvät ja vaikeat kasvojen rypyt ja juonteet.

Uusi täyteainehoito! Syksyllä 2022 HAEQUEO-täyteaineperheemme laajentuu uudella valmisteella. HAEQUEO Sumia mahdollistaa kokonaisvaltaisen kasvojen piirteiden muokkaamisen, kohottamisen sekä muotoilun. Jopa 1,5 ml kokoinen ruisku, joka kattaa käsittelemään useita kasvojen eri osia.

Lue lisää HAEQUEOSTA täältä.

HAEQUEON verkkokaupastamme löydät täältä.

HAEQUEON ISO-SERTIFIKAATIT:

HAEQUEO_ISOSERTIFIKAATTI1.3

HAEQUEO_ISOSERTIFIKAATTI2.3

HAEQUEO-ISOSERTIFIKAATTI3.3

MAKSUTON KONSULTAATIO – sairaanhoitajat ja lääkärit

KYSY SUORAAN PLASTIIKKAKIRURGILTAMME

Korkeatasoinen paikka, erinomainen palvelu.. Suosittelen!

Very good customer service.