Mommy Makeover

Mommy makeover sisältää useita plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Toimenpidekokonaisuuden tarkoituksena on lisätä naisen hyvinvointia ja viihtymistä omassa kehossaan. Plastiikkakirurgian avulla vartalon muodot palautetaan sellaisiksi kuin ne olivat ennen raskautta.

Jokainen mommy makeover suunnitellaan erikseen niin, että lopputulos miellyttää leikkauspotilaan omaa silmää.

Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim leikkaa Helsingin Cityklinikalla.

Asiakaskokemuksia

Nyt on kulunut neljä viikkoa leikkauksesta. Kuntosalilla treenailen jo jalkoja ja muutaman viikon päästä jo yläkroppaakin. Olen niin tyytyväinen rintojen ulkonäköön ja keveyteen. Kiitos.

Kiitoksia mahtavasta palvelusta koko Cityklinikalle, olen todella tyytyväinen leikkauksen lopputulokseen ja koko kokemukseen. Riikka teki aivan mahtavaa jälkeä, hänelle erityisesti iso kiitos!

Mun täytyy kiittää sua jo tässä vaiheessa lisää, vaikka leikkauksesta rupee olemaan vasta 1.5vk. Ennen, kun katsoin itseäni peilistä, tuli itku sen takia, että oli oli sellainen kuin olisin nainen pikkupojan ylävartalolla. Viime päivinä, kun olen katsonut itseäni peilistä, on tullut itku puolestaan tyytyväisyyden ja onnellisuuden vuoksi. Silikonien laiton myötä mun henkinen hyvinvointi on kohentunut jo nyt roimasti ja tulee kohentumaan varmasti vielä lisää kokonaisvaltaisesti,kunhan paranemisprosessi etenee. Oon ikionnellinen, että valitsin sinut tekemään mulle tän muodonmuutoksen. Kiitos!
Minulle tehtiin leikkaus Cityklinikalla. Kaikki meni hyvin ja olen turvallisella mielellä. Tiedän miten hoidan itseäni toipumisaikana.
Kaikki näyttää aivan mielettömän hyvältä ja toipuminen on menny todella hyvin.
Olen kuullut mahtavia kommentteja tekemistäsi leikkauksista, joten luotan täysin sinuun Riikka! Ja tottakai leikkaus ja toipuminen SUOMESSA...
Suuret kiitokset Susannalle konsultoinnista ja hyvästä yhteistyöstä Cityklinikan kanssa. Susanna ja Riikka Veltheim toteutitte mun unelmani. Huippukirurgi Riikka hyvää jälkeä tuli.
Vaimo ja masu voivat molemmat hyvin. Riikalle kiitos.
Riikka Veltheim on todella asiantunteva ja ammattilainen plastiikkakirurgi.

Ota yhteyttä

Sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin konsultaatio Cityklinikalla on aina maksuton. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheimin konsultaatiot maksavat 100 €. Konsultaatiot eivät sido sinua mihinkään. Konsultaatio- tai toimenpideajan voit varata puhelimitse. Helsinkiin, Turkuun ja Lahteen ajan voi varata myös verkossa.
  • 0201 777 288 (Helsinki, Turku, Lahti)
  • 040 552 2800 (Tampere)
  • 050 582 47 19 (Lohja)
  • 044 555 55 74 (Hyvinkää)

Varaa aika netissä.

Joitakin aikoja Helsinkiin, Turkuun tai Lahteen voit varata verkkoajanvarausjärjestelmässämme.

Varaa aika

Hinnasto

Modifioitu abdominoplastia, navan alapuoli; paikallispuudutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
4200 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Rasvaimulla
4700 €

Modifioitu abdominoplastia, navan alapuoli; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 4900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Rasvaimulla
5200 €

Abdominoplastia; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 5900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Vatsan rasvaimulla
6900 €
Vatsan ja selän rasvaimulla
7500 €

Sirkumferentti abdominoplastia; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 8900 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
Rasvaimulla
9900 €

Kirurginen rasvaimu; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Kaula — alv 0 %
1890 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Kaula — alv 24 %
2343,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa — alv 0 %
2490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa — alv 24 %
3087,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Selkä — alv 0 %
2590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Selkä — alv 24 %
3211,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa ja selkä — alv 0 %
4490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Vatsa ja selkä — alv 24 %
5567,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien sisäosat — alv 0 %
2490 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien sisäosat — alv 24 %
3087,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien ulko-osat — alv 0 %
2590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reisien ulko-osat — alv 24 %
3211,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reidet ympäri — alv 0 %
4590 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Reidet ympäri — alv 24 %
5691,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvien sisäosa — alv 0 %
1700 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvien sisäosa — alv 24 %
2108 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvet — alv 0 %
1990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Polvet — alv 24 %
2467,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Pohkeet — alv 0 %
3990 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Pohkeet — alv 24 %
4947,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Rintaimplantit ("silikonit")

Palvelun saatavuus: Helsinki

Terveydellinen hoidonaihe — alv 0 %
3790–4890 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Esteettinen hoidonaihe — alv 24 %
4699,60–6063,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Käsivarsien yläosan nostoleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
alk. 3800 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
alk. 4712 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Sisäreisien nostoleikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
6800 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
8432 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Aktiiviraha

Yli 500 euroa maksavat toimenpiteet voit maksaa CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHALLA. Aktiivirahan etuja on muun muassa jopa 30 kuukauden koroton maksuaika. Kun pankki on hyväksynyt Aktiiviraha-sopimuksen, sinun ei tarvitse maksaa toimenpiteen yhteydessä mitään.   Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena.

Lue lisää aktiivirahasta

Usein kysyttyä

Sopiiko mommy makeover minulle?

Mommy makeover tulee kyseeseen, jos olet saavuttanut tavoitepainosi ja lapsilukusi on jo täynnä.

Mommy makeoverin jälkeen on toki mahdollista saada vielä lapsia, mutta mahdolliset raskaudet ja synnytykset vaikuttavat leikkaustuloksiin usein huonontavasti. Jos et ole valmis uusintaleikkaukseen, sinun kannattaa siis tulla mommy makeoveriin vasta, kun olet varma, ettet hanki enää lisää lapsia.

Mitä toimenpiteitä mommy makeover sisältää?

Mommy makeover on jokaisella naisella erilainen. Siksi on varsin sanoa, mitä leikkauksia mommy makeoveriin kuuluu.

Yleensä leikkauskokonaisuuteen kuuluvat seuraavat:

  • rintojen suurennusleikkaus
  • vatsan kiristysleikkaus

Joissakin tilanteissa rintojen suurennus korvataan muulla rintaleikkauksella. Pakaroiden muotoilusta on viime vuosina tullut melko yleinen osa mommy makeoveria.

Mikä on mini mommy makeover?

Mini mommy makeover on nimensä mukaisesti pienempi toimenpidekokonaisuus kuin perinteinen mommy makeover. Se sisältää samoja elementtejä kuin normaali mommy makeover mutta pienemmässä mittakaavassa. Joissakin tapauksissa pienimuotoinen leikkauskokonaisuus voidaan tehdä jopa paikallispuudutuksessa.

  • Abdominoplastia voidaan korvata modifioidulla vatsan kiristysleikkauksella, joka kohdistuu vain navan alapuolelle. Modifioitu eli muokattu abdominoplastia sopii naisille, joilla kudosylimäärä on melko pieni.
  • Myös rintojen suurennus voidaan tehdä normaalia pienimuotoisemmin, jolloin pyöreät, pienet implantit asetetaan paikallispuudutuksessa rintalihaksen päälle.

 

Milloin leikkaus kannattaa tehdä?

Mommy makeoveria harkitsevan on syytä odottaa hormonitoiminnan tasapainottumista. Leikkaus voidaankin tehdä aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua synnytyksestä ja rintaruokinnan päättymisestä.

Parhaat leikkaustulokset saadaan, kun leikkauspotilas on saavuttanut tavoitepainonsa jo hyvissä ajoin ennen leikkausta. Leikkaukseen tulevan naisen on oltava perusterve. Hyvä psyykkinen ja fyysinen kunto auttavat toipumisessa.

Jääkö arpia?

Arpia jää jokaisen leikkauksen jälkeen, eikä mommy makeover ole poikkeus. Arvet ovat kuitenkin ”pieni hinta” erinomaisista tuloksista.

Ammattitaitoinen plastiikkakirurgi pystyy sijoittamaan leikkausavaukset paikkoihin, joista arvet näkyvät vain vähän. Leikkauksen jälkeen potilas saa myös perinpohjaisen opastuksen arpien hoitamiseen. Tärkeää on leikkausalueen ihon kosteuttaminen ja vielä tärkeämpää ihon suojaaminen auringolta.

Milloin leikkaustulos näkyy?

Vartalon linjojen muuttuminen näkyy heti leikkauksen jälkeen. Lopullisia tuloksia on kuitenkin maltettava odottaa.

Koska jokainen mommy makeover on hieman erilainen, myös toipilasajan pituus vaihtelee. Suurin osa leikkauspotilaista huomaa tulokset hyvin noin kolmen kuukauden päästä leikkauksesta. Tulokset paranevat tämän jälkeenkin, ja lopullinen tulos on arvioitavissa 6–12 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Mommy makeover -wiki

Perustietoa

Naisen vartalo muuttuu raskauden ja synnytyksen myötä. Vatsan lihakset muuttuvat. Vatsan iho saattaa veltostua ja pussittaa. Painonmuutokset näkyvät iholla monesti venymäarpina eli ns. raskausarpina. Myös rintojen ulkonäkö muuttuu.

Ulkonäkömuutokset ovat osa naisen elämää, eikä vartalon muuttunut ulkonäkö häiritse kaikkia naisia. Joskus kuitenkin vatsan, rintojen ja ihon muutokset saattavat harmittaa naista itseään. Mikäli ruokavalion ja liikunnan avulla ei saavuteta toivottuja tuloksia, apu saattaa löytyä plastiikkakirurgiasta.

Mommy makeover räätälöidään jokaiselle potilaalle erikseen. Hoitokokonaisuus sisältää usein seuraavia plastiikkakirurgisia toimenpiteitä:

Toimenpidekokonaisuuden tarkoituksena on lisätä naisen hyvinvointia ja viihtymistä omassa kehossaan. Plastiikkakirurgian avulla vartalon muodot palautetaan sellaisiksi kuin ne olivat ennen raskautta.

Toipuminen on aina yksilöllistä. Toipumisen kesto riippuu muun muassa tehtyjen leikkausten lukumäärästä ja laajuudesta. Yleensä mommy makeoverin jälkeinen yö on syytä viettää klinikalla.


Leikkauskokonaisuus

Raskaus, synnytys ja imetys vaikuttavat jokaiseen naiseen eri tavoin. Lähes kaikilla naisilla äidiksi tuleminen kuitenkin jättää jälkensä ainakin rintoihin ja vatsaan. Rintojen ulkonäköä voidaan korjata monella tavalla. Myös vartalonmuokkaus voidaan tehdä monella eri tekniikalla. Mommy makeover -leikkauskokonaisuus räätälöidään jokaiselle potilaalle erikseen. On tyypillistä, että kirurgisten toimenpiteiden ohella tehdään myös ei-kirurgisia toimenpiteitä.

Rintojen suurennus voidaan tehdä joko silikoni-implanteilla tai rasvansiirrolla. Parhaat ja luonnollisimmat tulokset saadaan yhdistämällä rintojen implantointi ja rasvansiirto. Cityklinikalla käytetään Motiva-, Mentor-, Allergan Natrelle -, B-Lite- ja Sebbin-implantteja.

Rintojen kohotusleikkaus parantaa rintojen ulkonäköä. Usein – ei kuitenkaan aina – kohotusleikkaukseen yhdistetään myös rintojen suurennus tai rintojen pienennys.

Abdominoplastia eli vatsan kiristys korjaa vatsan ulkonäköä. Ylimääräinen rasva poistetaan ja erkaantuneet vatsalihakset ommellaan takaisin yhteen. Usein poistetaan myös ylimääräistä ihoa.

Rasvaimu poistaa pysyvästi paikallisia rasvakertymiä, joista eroonpääsy ruokavalion ja liikunnan avulla voi olla hankalaa. Rasvaimu voidaan kohdistaa lähes mihin kehonosaan tahansa. Vatsan rasvaimun lisäksi mommy makeover voi sisältää reisien, pakaroiden, olkavarsien tai jopa leuan alueen rasvaimun.

Intiimikirurgia korjaa raskauden ja synnytyksen aiheuttamia vaurioita. Mommy makeoveriin saatetaan yhdistää esimerkiksi emättimen kiristysleikkaus tai labiaplastia.


Ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen

  • Cityklinikalla Mommy makeover -toimenpidekokonaisuuksia tehdään yli 21-vuotiaille, hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa oleville naisille.
  • Leikkaukseen kuuluu useita plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lopullinen hinta muodostuu toimenpiteiden määrän ja vaativuuden mukaan. Ensimmäisen konsultaation aikana potilas saa tietoa räätälöidyn leikkauskokonaisuuden hinnoista sekä erilaisista rahoitusvaihtoehdoista.
  • Toimenpiteet tehdään nukutuksessa. Viimeisten 25 vuoden aikana nukutusmenetelmät ovat kehittyneet paljon. Nykyisin riskit ovat minimaaliset, mikäli kaikki tapahtuu ammattitaitoisesti. Ennen nukutusta anestesialääkäri tutkii potilaan tarkoin ja kartoittaa mahdolliset riskit.
  • Anestesialääkärin tulee tietää kaikki leikkauspotilaan terveydentilaan vaikuttavat yksityiskohdat.
  • Potilasturvallisuutta lisää myös käyttämämme Kendall SCD-kompressiojärjestelmä, jonka on kliinisesti todistettu vähentävän sekä syvän laskimotukoksen että keuhkoveritulpan vaaraa. Nukutusta ei tarvitse pelätä. Lue lisää.
  • Leikkauksen jälkeen käytetään tavallisesti erityistä tukitekstiiliä. Tukivaate nopeuttaa toipumista, vähentää turvotusta ja nopeuttaa lymfakiertoa.
  • Suosittelemme lymfahoitoa kaikille leikkauspotilaillemme. Ensimmäiseen lymfahoitoon on hyvä tulla jo ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeinen lymfahoitosarja nopeuttaa toipumista sekä vähentää turvotusta ja mustelmia.
  • Ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä potilas tarvitsee luultavasti myös kipulääkkeitä.
  • Mommy makeover ei poista selluliittia. Toimenpidekokonaisuuteen kannattaa yhdistää esimerkiksi BodyTite-rasvaimu. Rasvaimu vähentää näkyvän selluliitin määrää. Se ei kuitenkaan poista selluliittia täysin.
  • Suosittelemme Mommy makeoveria naisille, jotka eivät imetä tai suunnittele uusia raskauksia.
  • Toimenpidekokonaisuuden jälkeen on myös tärkeää levätä ja antaa toipumiselleen aikaa.
  • Mommy makeover tehdään, kun synnytyksestä on kulunut jo riittäväksi aikaa.
  • Leikkauksen jälkeen nainen tarvitsee yleensä apua pienten lasten hoidossa.

TÄSMÄTUOTTEITA TOIPILASAJALLE:

 


Muita saman aihealueen palveluita

Mesoterapia

Mesoterapia on monipistoshoito, joka tehdään yleensä kolmen kerran sarjana. Cityklinikan laaja mesoliuosvalikoima mahdollistaa räätälöidyt hoitokokonaisuudet.

Lue lisää

Kädet — käsien nuorennushoidot

Kämmenselän rypyt, ulkonevat verisuonet ja ikääntymisläiskät voidaan hoitaa räätälöidyillä toimenpidekokonaisuuksilla.

Lue lisää

Lipolyysi-injektiot

Lipolyysi-injektioilla voidaan hajottaa paikallisia rasvakertymiä. Toimenpide sopii kaksoisleuan häivyttämiseen sekä vatsan, reisien ja olkavarsien rasvanpoistoon.

Lue lisää

CoolSculpting mullistaa rasvanpoiston

FDA-hyväksytty CoolSculpting jäädyttää rasvan pois. Yli 5 miljoonaa onnistunutta CoolSculpting-käsittelyä — pysyvät tulokset ilman kirurgiaa.

Lue lisää

Modifioitu TCA-käsittely

Modifioitu TCA sopii erinomaisesti aknen hoitoon, arpien tasoittamiseen, pigmenttimuutosten vaalentamiseen sekä ikääntyneen ihon uudistamiseen ja kiinteyttämiseen.

Lue lisää

Ihon kiinteyttäminen

Tehokkaat laitehoidot ja uudet rasvaimutekniikat tulevat avuksi, jos ihon kiinteyttäminen ei onnistu kotikonstein.

Lue lisää

Mesolangat

Mesolankahoidot sopivat kasvojen ja vartalon ihon kiinteyttämiseen. Nk. erikoislangoilla voidaan kohottaa kasvonpiirteitä tai vartalon ihoalueita.

Lue lisää

Hiustensiirto

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri, tohtori Riikka Veltheim tiimeineen tekee hiustensiirtoja Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Aknen hoito

Aknen hoito onnistuu tehokkailla laserhoidoilla ja kemiallisilla kuorinnoilla. Usein kuorintoja ja laserkäsittelyjä yhdistetään. Näin saavutetaan erinomaisia tuloksia.

Lue lisää

Aknearpien hoito tehokkaasti ja turvallisesti

Aknearpia voidaan tasoittaa tehokkailla laserhoidoilla tai jossain määrin myös keskivahvoilla kuorinnoilla.

Lue lisää

Tatuoinnin laserpoisto

Tatuoinnin poisto on sarjahoito, joka tehdään tehokkaalla laserlaitteella. Uudet R20- ja FracTat™-menetelmät nopeuttavat väripigmenttien hajoamista ja poistumista.

Lue lisää

Maksaläiskien vaalentaminen

Pigmenttiläiskien vaalentamiseen sopivat tehokkaat laserhoidot, miedot ja keskivahvat kuorinnat sekä kuoriva Spot Eraser -hoito. Toimenpiteitä yhdistelemällä saavutetaan hyviä tuloksia.

Lue lisää

Karvanpoisto laserilla ja miraSmooth-tekniikalla

Pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä tehokkaalla laserilla. Kainaloalueella pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä myös miraSmooth-menetelmällä.

Lue lisää

TightSculpting poistaa rasvaa ja kiinteyttää

TightSculpting on lasertoimenpide, joka poistaa rasvaa, kiinteyttää ihoa ja vaalentaa tuntuvasti raskausarpia. Toimenpide sopii lähes mille tahansa kehonosalle, myös kasvojen ”hamsteripusseille”.

Lue lisää

Slim Cold ja Zerona — rasvanpoisto kylmälaserilla

Kylmälaserhoito poistaa sitkeitä rasvakertymiä. Toimenpiteet Turun Cityklinikalla.

Lue lisää

Kynsisienen hoito laserilla

ClearSteps-laserhoito parantaa kynsimuutokset, jotka ovat kynsisienen aiheuttamia. Toimenpide tehdään neljä kertaa viikon välein.

Lue lisää

3D-teknologia — näe tulokset ennen leikkausta

Crisalix on 3D-simulaattori, jonka avulla leikkaustuloksen voi nähdä jo hyvissä ajoin ennen leikkauspäivää.

Lue lisää

Rasvaimu

Rasvaimu on kirurginen toimenpide, jossa vartaloa muokataan rasvasoluja poistamalla. Koska poistetut rasvasolut eivät kasva takaisin, hoitotulos on pysyvä.

Lue lisää

BodyTite-rasvaimu

BodyTite on veitsetön, radiotaajuusavusteinen rasvaimu, joka poistaa rasvaa ja kiinteyttää ihoa. Toimenpiteitä tehdään Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Body-Jet WAL — vesisuihkurasvaimu

Body-Jet on vesisuihkurasvaimu. Perinteisiin rasvaimuleikkauksiin verrattuna se on hellävaraisempi. Myös toipuminen on nopeaa.

Lue lisää

Selluliitti pois pysyvästi

Cityklinikalla kosmeettista selluliittia hoidetaan CelluTite-, TiteFX- ja Slim Cold-toimenpiteillä.

Lue lisää

Selluliitin hoito — CelluTite

Selluliitin poistaminen ei onnistu rasvaimun avulla. BodyTite-rasvaimutekniikasta on kuitenkin kehitetty CelluTite-sovellus, joka tasoittaa ja jopa poistaa selluliitin. Pysyvät tulokset!

Lue lisää

Vartalon muokkaus rasvansiirrolla

Rasvansiirto on tehokas tapa muokata vartaloa. Toimenpiteen aikana vartalon omaa rasvaa siirretään paikasta toiseen, jolloin vartalon linjat muuttuvat aiempaa esteettisemmiksi.

Lue lisää

Rasvansiirto pakaroihin — Brazilian Butt Lift

Brazilian Butt Lift on pakaroihin tehtävä rasvansiirto. Toimenpide tuo pakaroiden pyöreyden ja vartalon tiimalasimuodon esiin.

Lue lisää

Pakaraimplantit ja Brazilian Butt Lift

Pakaroita voidaan muotoilla pakaraimplanteilla ja rasvansiirrolla (Brazilian Butt Lift). Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim leikkaa Helsingissä.

Lue lisää

Ei-kirurgiset toimenpiteet

Cityklinikka tarjoaa sinulle laajan valikoiman ei-kirurgisia toimenpiteitä, joiden avulla vartalosi ulkonäköä ja kokonaisvaltaista hyvinvointiasi voidaan kohentaa.

Lue lisää

Kaulan kohotus

Kaulan kohotusleikkaus korjaa kaulan ja leukalinjan ikääntymismuutoksia. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim tekee kaulan kohotusleikkauksia Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Suonikohjut ja verisuonimuutokset - tehokkaat hoitomuodot

Cityklinikalla verisuonimuutoksia hoidetaan monilla eri tehokkailla tavoilla.

Lue lisää

Abdominoplastia - vatsan kiristysleikkaus

Abdominoplastia on vatsan kiristysleikkaus. Leikkauksessa kiristetään veltostunutta ihoa ja vatsanalueen lihaksia sekä imetään pois ylimääräistä rasvaa.

Lue lisää

Käsivarsien kiinteytys leikkauksen avulla

Käsivarsien yläosa voidaan korjata leikkauksella, jossa poistetaan ylimääräistä, roikkuvaa ihoa.

Lue lisää

Gynekomastia – man boobs – on hoidettavissa

Hormoneista johtuva rintojen liikakasvu hoidetaan kirurgisesti. Rintakehän paikalliset rasvakertymät voidaan hoitaa rasvaimun avulla.

Lue lisää

Painonpudotuksen jälkeen

Painonpudotuksen jälkeen ihoa voi olla liikaa. Postbariatrinen kirurgia korjaa laihdutuksen myötä syntyneitä ihopoimuja.

Lue lisää

Mommy Makeover

Raskaus ja synnytys muuttavat naisen vartaloa. Mommy makeover on leikkauskokonaisuus, jonka avulla korjataan useita vartalon alueita.

Lue lisää

Intiimikirurgia ja intiimitoimenpiteet

Intiimialueen ulkonäköä ja toimintaa voidaan korjata pientoimenpiteillä ja leikkaushoidoilla. Intiimikirurgisia toimenpiteitä tekee plastiikkakirurgi Veltheimin lisäksi naistentautien erikoislääkäri Mitrofanoff.

Lue lisää

Leikkauksen jälkeen

Leikkauksen jälkeen alkaa toipuminen. Lymfaterapia vauhdittaa toipumista ja vähentää turvotusta.

Lue lisää

Plastiikkakirurgia - yleistä

Leikkausta suunnittelevan kannattaa etsiä mahdollisimman laajalti tietoa leikkauksesta, nukutuksesta ja toipumisajasta. Olet tervetullut Cityklinikalle!

Lue lisää

Liikahikoilu kuriin - botuliini ja miraDry

Liikahikoilu on hoidettavissa. MiraDry-hoito poistaa kainaloiden hikoilun pysyvästi. Muiden kuin kainaloiden liikahikoiluun ratkaisun tarjoaa botox.

Lue lisää

Fysioterapeutin palvelut

Fysioterapeutti Leila Willstedtin palvelut Turun Cityklinikalla: fysioterapia, urheiluhieronta, klassinen hieronta, akupunktio, yksilöllinen ohjaus liikuntaan.

Lue lisää