Ihon kiinteyttäminen

Vartalon ihon kiinteyttäminen voi joskus olla työlästä tai jopa mahdotonta kotikonstein. Tehokkaat laitehoidot tulevat avuksi, jos liikunta ja ruokavaliomuutokset eivät tehoa.

Jos iho- ja kudosylimäärä on huomattava, voidaan tarvita plastiikkakirurgiaa. Kyseeseen tulevat esimerkiksi abdominoplastia, sirkumferentti abdominoplastia, käsivarsien kohotusleikkaus tai jokin muu kirurginen toimenpide.

Ei-kirurgisia toimenpiteitä tehdään Helsingissä. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim leikkaa Helsingin klinikalla.

 

Asiakaskokemuksia

Näin aikaisessa vaiheessa en osaa vielä sanoa miltä lopputulos näyttää ja niin he sanoivat siellä klinikallakin, että vielä on liian aikaista. Minulla on kuukauden päästä kontrollikäynti ja jos eivät muhkut ole hävinneet (uskon kyllä että häviävät turvotuksen häviämisen myötä), reklamoin niistä ja oletan saavani korjauksen veloituksetta.    
Huippu hyvä Sikorski. Vastaanoton henk.kunta mukavia joten onhan se tultava uudestaan.
Itse kävin tässä parisen päivää sitten BodyTite rasvaimussa Cityklinikalla. Kovasti kauhistutti mennä sinne kun olin lukenut muualta kaiken maailman kauhukokemuksia yms sanasotaa aiheesta. Olen 25-vuotias terve ja urheilen paljon ja monipuolsesti. Tietyt alueet (sisäreidet ja lantion sivut) vaan eivät millään häviä vaikka eläisin 1200kcal ruokavaliolla koko ikäni ja urheilisin yhtä paljon kuin nyt. Siksi päätin mennä ja olin jo harkinnut ja pohtinut asiaa valmiiksi, joten päätös oli helppo. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen että menin toimenpiteeseen ja jo nyt muutaman päivän jälkeen huomaan eron kropassani, vaikka turvotusta vielä on. En malttaisi odottaa kuukauden päähän jolloi tulokset näkyvät selkeämmin. Olen nyt jo innoissani uudesta kropastani ja figuurini näyttää paljon paremmalta! En ollenkaan kadu että menin.

Ota yhteyttä

Me tahdomme antaa aikaamme sinulle. Konsultaatiokäynnillä voit keskustella esteettisen lääketieteen ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti juuri niistä asioista asioista, joihin etsit ratkaisua. Sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin konsultaatio Cityklinikalla on aina maksuton, eikä se sido sinua mihinkään. Konsultaatio- tai toimenpideajan voit varata puhelimitse tai netissä.
  • 0201 777 288 (Helsinki)

Varaa aika netissä.

Joitakin aikoja Helsinkiin tai Lahteen voit varata verkkoajanvarausjärjestelmässämme.

Varaa aika

Hinnasto

Palvelun saatavuus: Helsinki

Yhden alueen TightSculpting-hoito
99 €
Lisäalueiden TightSculpting-hoito saman käyntikerran aikana
49 €

Palvelun saatavuus: Helsinki

Viiden kerran sarjahoito yhdelle alueelle
349 €
Lisäalueiden TightSculpting-hoito saman käyntikerran aikana
49 €

Palvelun saatavuus: Helsinki

Viiden kerran sarjahoito — vatsa (40 cm x 40 cm)
999 €
Lisäalueet (12 cm x 12 cm) saman käyntikerran aikana
49 €

Palvelun saatavuus: Helsinki

1 alue
990 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
2 aluetta
1790 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
4 aluetta
2690 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
6 aluetta
3590 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
8 aluetta
4390 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
10 aluetta
5190 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
Lisäalue yli kuuden alueen jälkeen
400 €
Lue lisää
  • Hinta lääkärin tekemälle rasvaimulle.
Toimenpide yleisanestesiassa (nukutus)
850 €

Palvelun saatavuus: Helsinki

Yksi alue (10 cm x 15 cm)
39 €

Ihon kiinteyttäminen

Ikääntyminen näkyy vartalossa

Ikääntymisen myötä iho usein veltostuu painovoiman ja kemiallisten muutosten seurauksena. Ihon kiinteyttäminen voi olla hankalampaa kuin nuoruusvuosina. Laihdutuksenkin jälkeen ihoa on liikaa ihonalaiskudokseen verrattuna. Ylimääräinen iho roikkuu velttona kudosten ympärillä, ikään kuin vaate, joka on käynyt liian suureksi laihdutuskuurin myötä. Myös selluliitin hoito voi olla ylitsepääsemätön tehtävä.

Ihon kiinteyttäminen ei ole kuitenkaan mahdoton tehtävä. Energia-avusteiset laitehoidot tulevat avuksi, kun kotikonstit eivät riitä. Mikäli velttoa, ylimääräistä ihoa on hyvin paljon, tarvitaan monesti plastiikkakirurgiaa. Kyseeseen tulevat esimerkiksi abdominoplastia, sirkumferentti abdominoplastia, käsivarsien kohotusleikkaus tai jokin muu kirurginen toimenpide.


Ihon kiinteyttäminen laserilla

Cityklinikalla on laaja valikoima erilaisia kiinteyttäviä lasertoimenpiteitä. Kasvojen ihoa voidaan kiinteyttää muun muassa Twinlight-, 3D- tai 4D-laserhoidolla. Vartalon ihon kiinteyttäminen onnistuu TightSculpting™-toimenpiteen avulla. Myös FDA-hyväksytty CoolSculpting kiinteyttää toimenpidealueen ihoa merkittävästi.

Lasertoimenpiteet ovat erinomaisia ratkaisuja kaulan ja rintakehän alueiden kiinteyttämiseen. Ne sopivat myös käsien ja muiden vartalonosien kiinteytykseen. Lue lisää laserkiinteytyksestä ja hinnoista.


Ihon kiinteyttäminen BodyTite-tekniikalla

BodyTite on uudentyyppinen vartalonmuokkausmenetelmä, joka on suunniteltu vähentämään pysyvästi rasvaa. BodyTite-rasvaimun avulla pääset eroon selluliitista ja rasvasta. Moderni rasvaimu muokkaa ja kiinteyttää vartaloasi paremmin kuin mikään muu hoitomuoto ennen tätä.

BodyTite-rasvaimussa tulos on erittäin tasainen. Radiofrekvenssienergia mahdollistaa sen, että myös ihon kiinteytyminen parasta mahdollista luokkaa. Lue lisää BodyTite-toimenpiteestä.

CelluTite

CelluTite™ on tehokas, turvallinen toimenpide selluliitin poistamiseen ja ihon kiinteyttämiseen. CelluTite™-erityisapplikaattori viedään ihon läpi pienen viillon kautta. Siellä se kiristää ihoa mahdollisimman tehokkaasti vetämällä yhteen säikeitä ja sidekudosta. Jos iho on hyvin kuoppainen, sidekudosseinämiä katkotaan laitteeseen integroidulla leikkurilla. Tuloksena on aiempaa kiinteämpi ja sileämpi iho.

CelluTitestä ja toimenpiteen hinnoista voit lukea enemmän täällä.


Ihon kiinteyttäminen TiteFx-hoidolla

TiteFx-selluliittihoito vähentää selluliittia sekä stimuloi kollageenin ja elastiinin uustuotantoa.

Reisien ja pakaroiden kuoppainen iho (selluliitti) on vaiva, josta miljoonat naiset kärsivät ympäri maailmaa. Sidekudoksen rakenteellisten erojen vuoksi naisilla esiintyy selluliittia useammin kuin miehillä.

TiteFxTM pienentää ympärysmittaa ja vähentää selluliittia lyhentämällä kollageenisäikeitä, stimuloimalla uuden kollageenin muodostumista ja kutistamalla valikoivasti suurentuneita rasvasoluja.

TiteFx vaikuttaa monella tavalla

Bipolaarinen RF-virta lämmittää juuri oikeat kohdealueet. Syvävaikutteinen lämpö stimuloi rasvasoluissa tapahtuvaa luonnollista palamista, lyhentää kollageenisäikeitä ja stimuloi uuden kollageenin muodostumista. Lisäksi laite synnyttää radioaaltoja, jotka puhkovat suurentuneisiin rasvasoluihin pieniä aukkoja (elektroporaatio).  Tämä vähentää veri- ja imusuoniin kohdistuvaa painetta välittömästi ja palauttaa solujen aineenvaihdunnan.

Sen lisäksi, että ympärysmitta pienenee, myös kudokset kiinteytyvät ja iho tasoittuu.

TiteFx-toimenpiteitä tehdään Helsingin klinikalla.


Muita saman aihealueen palveluita

3D HIFU-Ultralift vartalolle

Korkeatehoiseen, fokusoituun ultraääneen sekä lämpöenergiaan perustuva vartalon HIFU-hoito altistaa ihonalaiskudokset ja rasvasolut nopealle, korkealle lämpötilalle siten, että rasvasoluja kuolee. Hoito kiinteyttää ja napakoittaa äärimmäisen tehokkaasti.

Lue lisää

Suonikohjujen vaahto+laserhoito

Suonikohjut ja laskimoiden vajaatoiminnan häiriöt ovat yleinen vaiva. Pintalaskimoiden vajaatoiminnan vallitsevuus aikuisväestössä on 30–40 % ja vähäisten ihonalaisten laskimolaajentumien vallitsevuus on jopa 80 %. Hoitoon tullaan esteettisistä sekä terveydellisistä syistä.

Lue lisää

TightSculpting poistaa rasvaa ja kiinteyttää

TightSculpting on lasertoimenpide, joka poistaa rasvaa, kiinteyttää ihoa ja vaalentaa tuntuvasti raskausarpia. Toimenpide sopii lähes mille tahansa kehonosalle, myös kasvojen ”hamsteripusseille”.

Lue lisää

CoolSculpting mullistaa rasvanpoiston

FDA-hyväksytty CoolSculpting jäädyttää rasvan pois. Yli 5 miljoonaa onnistunutta CoolSculpting-käsittelyä — pysyvät tulokset ilman kirurgiaa.

Lue lisää

Body-Jet WAL — vesisuihkurasvaimu

Body-Jet on vesisuihkurasvaimu. Perinteisiin rasvaimuleikkauksiin verrattuna se on hellävaraisempi. Myös toipuminen on nopeaa.

Lue lisää

Pysyvä karvanpoisto laserilla tai miraSmooth-tekniikalla

Pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä tehokkaalla laserilla. Kainaloalueella pysyvä karvanpoisto voidaan tehdä myös miraSmooth-menetelmällä.

Lue lisää

Hikoilu kuriin - botuliini ja miraDry

Liikahikoilu on hoidettavissa. MiraDry-hoito poistaa kainaloiden hikoilun pysyvästi. Muiden kuin kainaloiden liikahikoiluun ratkaisun tarjoaa botox.

Lue lisää

Tatuoinnin laserpoisto

Tatuoinnin poisto on sarjahoito, joka tehdään tehokkaalla laserlaitteella. Uusi, tehokkaampi FracTat™-menetelmä nopeuttaa väripigmenttien hajoamista ja poistumista.

Lue lisää

Abdominoplastia - vatsan kiristysleikkaus

Abdominoplastia on vatsan kiristysleikkaus. Leikkauksessa kiristetään veltostunutta ihoa ja vatsanalueen lihaksia sekä imetään pois ylimääräistä rasvaa.

Lue lisää

Ihon kiinteyttäminen

Tehokkaat laitehoidot ja uudet rasvaimutekniikat tulevat avuksi, jos ihon kiinteyttäminen ei onnistu kotikonstein.

Lue lisää

BodyTite-rasvaimu

BodyTite on veitsetön, radiotaajuusavusteinen rasvaimu, joka poistaa rasvaa ja kiinteyttää ihoa. Toimenpiteitä tehdään Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Mesoterapia

Mesoterapia on monipistoshoito, joka tehdään yleensä kolmen kerran sarjana. Cityklinikan laaja mesoliuosvalikoima mahdollistaa räätälöidyt hoitokokonaisuudet.

Lue lisää

Käsivarsiplastia - käsivarsien kiinteytys leikkauksen avulla

Käsivarsien yläosa voidaan korjata leikkauksella, jossa poistetaan ylimääräistä, roikkuvaa ihoa.

Lue lisää

Aknen hoito

Aknen hoito onnistuu tehokkailla laserhoidoilla ja kemiallisilla kuorinnoilla. Usein kuorintoja ja laserkäsittelyjä yhdistetään. Näin saavutetaan erinomaisia tuloksia.

Lue lisää

Aknearpien hoito tehokkaasti ja turvallisesti

Aknearpia voidaan tasoittaa tehokkailla laserhoidoilla tai jossain määrin myös keskivahvoilla kuorinnoilla.

Lue lisää

Maksaläiskien vaalentaminen

Pigmenttiläiskien vaalentamiseen sopivat tehokkaat laserhoidot sekä miedot ja keskivahvat kuorinnat. Toimenpiteitä yhdistelemällä saavutetaan hyviä tuloksia.

Lue lisää

IPL-KARVANPOISTO

IPL-hoidossa käytetään laitetta, joka perustuu valoimpulsseihin, IPL = Intensed Pulse Light. Laitteella voidaan poistaa karvat kivuttomasti ja tehokkaasti.

Lue lisää

Rasvansiirto käsiin - nuorekkaat kädet rasvansiirrolla

Käsien iho on jatkuvasti koetuksella käsien ollessa lähes jatkuvasti esillä.

Lue lisää

Rasvaimu

Rasvaimu on kirurginen toimenpide, jossa vartaloa muokataan rasvasoluja poistamalla. Koska poistetut rasvasolut eivät kasva takaisin, hoitotulos on pysyvä.

Lue lisää

Kädet — käsien nuorennushoidot

Kämmenselän rypyt, ulkonevat verisuonet ja ikääntymisläiskät voidaan hoitaa räätälöidyillä toimenpidekokonaisuuksilla.

Lue lisää

Modifioitu TCA-käsittely

Modifioitu TCA sopii erinomaisesti aknen hoitoon, arpien tasoittamiseen, pigmenttimuutosten vaalentamiseen sekä ikääntyneen ihon uudistamiseen ja kiinteyttämiseen.

Lue lisää

Hiustensiirto

Plastiikkakirurgian erikoislääkäri, tohtori Riikka Veltheim tiimeineen tekee hiustensiirtoja Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Kynsisienen hoito laserilla

ClearSteps-laserhoito parantaa kynsimuutokset, jotka ovat kynsisienen aiheuttamia. Toimenpide tehdään neljä kertaa viikon välein.

Lue lisää

3D-teknologia — näe tulokset ennen leikkausta

Crisalix on 3D-simulaattori, jonka avulla leikkaustuloksen voi nähdä jo hyvissä ajoin ennen leikkauspäivää.

Lue lisää

Rasvansiirto pakaroihin — Brazilian Butt Lift

Brazilian Butt Lift on pakaroihin tehtävä rasvansiirto. Toimenpide tuo pakaroiden pyöreyden ja vartalon tiimalasimuodon esiin.

Lue lisää

Ei-kirurgiset toimenpiteet

Cityklinikka tarjoaa sinulle laajan valikoiman ei-kirurgisia toimenpiteitä, joiden avulla vartalosi ulkonäköä ja kokonaisvaltaista hyvinvointiasi voidaan kohentaa.

Lue lisää

Kaulan kohotus

Kaulan kohotusleikkaus korjaa kaulan ja leukalinjan ikääntymismuutoksia. Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim tekee kaulan kohotusleikkauksia Helsingin Cityklinikalla.

Lue lisää

Vartalon muokkaus rasvansiirrolla

Rasvansiirto on tehokas tapa muokata vartaloa. Toimenpiteen aikana vartalon omaa rasvaa siirretään paikasta toiseen, jolloin vartalon linjat muuttuvat aiempaa esteettisemmiksi.

Lue lisää

Pakaraimplantit ja Brazilian Butt Lift

Pakaroita voidaan muotoilla pakaraimplanteilla ja rasvansiirrolla (Brazilian Butt Lift). Plastiikkakirurgian erikoislääkäri Riikka Veltheim leikkaa Helsingissä.

Lue lisää

Pohjeimplantit

Pohjeimplantit parantavat pohkeiden ja jalkojen muotoa sekä ulkonäköä, antaen säärille (pohjelihaksille) muodokkaammat ja selkeämmät ääriviivat.

Lue lisää

Gynekomastia – man boobs – on hoidettavissa

Hormoneista johtuva rintojen liikakasvu hoidetaan kirurgisesti. Rintakehän paikalliset rasvakertymät voidaan hoitaa rasvaimun avulla.

Lue lisää

Painonpudotuksen jälkeen

Painonpudotuksen jälkeen ihoa voi olla liikaa. Postbariatrinen kirurgia korjaa laihdutuksen myötä syntyneitä ihopoimuja.

Lue lisää

Intiimikirurgia ja intiimitoimenpiteet

Intiimialueen ulkonäköä ja toimintaa voidaan korjata pientoimenpiteillä ja leikkaushoidoilla. Intiimikirurgisia toimenpiteitä Cityklinikalla tekevät plastiikkakirurgi ja lääkäri.

Lue lisää

Plastiikkakirurgia - yleistä

Leikkausta suunnittelevan kannattaa etsiä mahdollisimman laajalti tietoa leikkauksesta, nukutuksesta ja toipumisajasta. Olet tervetullut Cityklinikalle!

Lue lisää