Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim

RINTOJEN KOHOTUS

Rintojen kohotus tunnetaan myös nimellä mastopeksia. Leikkauksen aikana poistetaan ylimääräistä ihoa ja muotoillaan kudosta niin, että rinnat saavat takaisin nuorekkaan, kimmoisan muotonsa. Rintojen kohotusleikkaukseen kannattaa valmistautua, kuten mihin tahansa plastiikkakirurgiseen toimenpiteeseen.

Rintojen muotoon vaikuttavat niin geenit kuin vuodetkin. Ajan ja elämäntilanteiden myötä kiinteätkin rinnat menettävät usein kimmoisuuttaan. Raskaudet, rintaruokinnat, painonmuutokset ja hormonimuutokset muuttavat rintojen muotoa ja usein kokoakin. Muutokset voivat olla pieniä tai suuria. Ulkonäkömuutosten lisäksi on tyypillistä, että painopisteen laskeutuessa erilaiset ryhtivirheet ja säryt lisääntyvät. Jos muutokset alkavat häiritä naista itseään, kyseeseen voi tulla rintojen kohotus eli mastopeksia.

Rintojen kohotusleikkaukset ovat viime vuosien aika lisääntyneet sekä maailmalla että meillä Suomessa. Kohotusleikkauksen avulla rintoja saadaan nuorekkaan ryhdikkäiksi. Kohotusleikkaus voidaan tehdä itsenäisenä toimenpiteenä silloin, kun rintojen kokoon ei tahdota muutoksia. Tyypillistä kuitenkin on yhdistää rintojen kohotus rintojen pienennysleikkaukseen tai rintojen suurennusleikkaukseen. Rintojen täyteläisyyttä voidaan lisätä esimerkiksi kevytrakenteisilla B-Lite-implanteilla.

Rintojen kohotusleikkaus vaikuttaa rintojen muotoon. Koko ei pelkän kohotusleikkauksen myötä muutu tai se muuttuu erittäin vähän.

Rintojen kohotus tehdään lähes poikkeuksetta nukutuksessa.

Rintojen kohotus – usein esitettyjä kysymyksiä

Kenelle rintojen kohotusleikkaus sopii?

Rintojen kohotus tulee kyseeseen, jos

  • olet fyysisesti terve
  • laskeutuneet rinnat ja rintojen muodon muuttuminen häiritsevät sinua
  • nännit ovat alempana kuin aiemmin
  • nännit osoittavat alaspäin ja nännipiha on aiempaa laajempi
  • rintojesi iho on venynyt
  • toinen rintasi on alempana kuin toinen

Rintojen kohotusleikkaus voidaan tehdä myös nuorelle naiselle. Leikkaus ei vaikuta naisen imettämiskykyyn.

Kuinka leikkaukseen valmistaudutaan?

Konsultaatiokäynnin aikana saat tarkat ohjeet leikkaukseen valmistautumista varten. Kerro konsultaatiossa kaikki terveydentilaasi ja lääkitykseesi liittyvät asiat. Myös mahdolliset lisäravinteet on syytä ottaa esille jo konsultaatiossa.

Sinua saatetaan kehottaa käymään laboratoriotutkimuksissa ja mammografiassa.

Ennen leikkausta on vältettävä tupakointia ja alkoholinkäyttöä. Veren hyytymiseen vaikuttavia lisäravinteita on vältettävä, koska ne saattavat lisätä verenvuotoa.

Muistathan järjestää kotiinpaluusi? Leikkauksen jälkeen et voi ajaa itse autoa. Ensimmäisinä toipumispäivinäsi tarvitset apua muissakin toimissasi.

Onko leikkauksen lopputulos aina yllätys?

Käyttämämme Crisalix-3D-simulaattori mahdollistaa sen, että voit nähdä uudet rintasi jo ennen leikkausta. Kuvat on mahdollista ottaa itse jo ennen ensimmäistä konsultaatiokäyntiä. Useimmiten kuvat otetaan kuitenkin ensimmäisen, maksuttoman konsultaation aikana.

Rintojen kohotus — leikkauksen kulku

Nukutus:  Yleensä rintojen kohotusleikkaus tehdään nukutuksessa.

Leikkausavaus: Leikkausviilto voidaan tehdä eri tavoin. Leikkausviillon paikka, koko ja muoto käydään läpi plastiikkakirurgin kanssa hyvissä ajoin ennen toimenpidettä.

Muotoilu 

  • Kudosta kohotetaan ja muotoillaan.
  • Nänni ja nännipiha nostetaan ylemmäs.
  • Mikäli nännipihat ovat laajentuneet, niitä voidaan pienentää.
  • Ylimääräinen iho poistetaan.

Leikkaushaava suljetaan.

Lopuksi plastiikkakirurgi ompelee leikkausavauksen kiinni.

Leikkauksen jälkeen

Rintojen kohotusleikkauksen jälkeen on toimittava kirurgin antamien ohjeiden mukaan. Mikäli internet ja plastiikkakirurgisi ovat keskenään eri mieltä, noudata kirurgin ohjeistusta.

Leikkauksen jälkeisten viikkojen aikana kivut, turvotus sekä pienet tuntohäiriöt ovat yleisiä. Mustelmia, kihelmöintiä ja turvotusta on hyvä voitaa Arnizen™-voiteella.

Turvotuksen ehkäisemiseen ja hoitoon suosittelemme lymfaterapiaa.

Työhön voit palata viikon sairausloman jälkeen. Liikuntaharrastukset voit aloittaa 3-6 viikon kuluttua leikkauksesta. Ennen normaalien liikuntaharrasteiden aloittamista on suositeltavaa käydä rauhallisilla kävelylenkeillä. Ulkoilu ja kevyt liikunta nopeuttavat toipumista.

Tulokset

Kohotusleikkauksen lopullinen tulos on nähtävissä aikaisintaan kuuden kuukauden päästä toimenpiteestä, mutta jo parin viikon kuluttua näet selvästi, kuinka leikkaus on parantanut ulkonäköäsi.

OTA YHTEYTTÄ!

Varaa aika sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin maksuttomaan rintakonsultaatioon jo tänään!

Konsultaatioajan voit varata seuraavista toimipaikoistamme:

Helsinki, Turku — 0201 777 288

Plastiikkakirurgi Riikka Veltheimin rintakonsultaatio maksaa 100 €.
Riikan konsultaatioon voit varata ajan Helsingistä, p. 0201 777 288.