Silmäluomileikkaus: yläluomet ja alaluomet

Silmäluomileikkaus (blefaroplastia) parantaa silmäluomien muotoa. Muotoa korjataan poistamalla silmäluomien alueelta ylimääräistä ihoa, rasvaa ja lihasta.

Silmäluomileikkaus voidaan tehdä yläluomiin, alaluomiin tai molempiin. Leikkaus voi myös olla osa laajempaa kokonaisuutta, esimerkiksi kasvojen kohotusleikkausta.

Silmäluomileikkaus voidaan tehdä paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa. Yläluomileikkauksia tehdään sekä Helsingin että Turun Cityklinikoilla. Alaluomileikkauksia tehdään vain Helsingissä.

 

Asiakaskokemuksia

Riikka Veltheim on todella asiantunteva ja ammattilainen plastiikkakirurgi.
Itse käynyt yläluomi plastiassa siellä, tyytyväinen lopputulokseen, voisin käyttää jatkossakin city klinikan palveluita.
Kävin silmäluomien leikkauksessa. Leikkaava lääkäri oli muistaakseni Piotr Sikorski. Paraneminen sujui hyvin kun sain olla kesälomalla ja levätä sekä hoitaa silmiäni rauhassa. 3 viikon jälkeen ei enää ollut yhtään mustelmia. Vielä on luomet hiukan tummat, mutta muuten olen erittäin tyytyväinen leikkaus tulokseen.

Ota yhteyttä

Sairaanhoitajan tai esteettisen lääkärin konsultaatio Cityklinikalla on aina maksuton, eikä se sido sinua mihinkään. Konsultaatio- tai toimenpideajan voit varata puhelimitse tai netissä.
  • Helsinki, Turku ja Lahti — 0201 777 288
  • Tampere — 040 552 2800
  • Riihimäki — 040 577 3979
  • Lohja — 050 582 47 19
  • Hyvinkää — 044 555 55 74
  • Salo — 02 734 9894

Varaa aika
netissä.

Voit varata ajan Helsingin, Turun tai Lahden klinikalle verkkoajanvarausjärjestelmässämme.

Varaa aika

Hinnasto

Yläluomileikkaus paikallispuudutuksessa

Palvelun saatavuus: Helsinki, Turku

Terveydellinen hoidonaihe; alv 0 %
990 €
Esteettinen hoidonaihe; alv 24 %
1227,60 €
Aasialaisen yläluomipoimun rakentaminen (double eyelid surgery)
1690 €
Rasvatyrän poisto silmäluomileikkauksen yhteydessä
+200 €

Plastiikkakirurgin tekemä yläluomileikkaus; paikallispuudutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
1500 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
1860 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Plastiikkakirurgin tekemä yläluomileikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
2000 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
2480 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Plastiikkakirurgin tekemä alaluomileikkaus; nukutus

Palvelun saatavuus: Helsinki

Alv 0 %
2790 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)
Alv 24 %
3459,60 €
Lue lisää
  • Mikäli toimenpide tehdään terveydellisistä syistä, hintaan ei lisätä arvonlisäveroa (alv 0 %).
  • Mikäli toimenpide tehdään esteettisistä syistä, hintaan lisätään arvonlisävero (alv 24 %)

Aktiiviraha

Voit rahoittaa eri toimenpiteet CITYKLINIKKA–AKTIIVIRAHALLA, jonka etuja on muun muassa jopa 30 kuukauden koroton maksuaika. Kun pankki on hyväksynyt Aktiiviraha-sopimuksen, sinun ei tarvitse maksaa toimenpiteen yhteydessä mitään.   Lasku toimitetaan kotiisi ostokuukautta seuraavana kuukautena.

  • Luottoraja jopa 10 000 euroa.
  • Luottorajasi voi olla 500–10 000 euroa, kuitenkin korkeintaan kaksi kertaa bruttokuukausitulosi.
  • Myönnetty tili on käyttövalmis heti, kun olet saanut kortin.
  • Voit jakaa ostoksesi pidemmälle maksuajalle, jopa 30 kuukaudelle ilman korkoa.
Lue lisää aktiivirahasta

Silmäluomileikkaus-wiki

Perustietoa

Silmäluomileikkaus on kirurginen toimenpide, jonka tarkoituksena on parantaa roikkuvien silmäluomien ulkonäköä ja poistaa pussittamisesta johtuvia terveydellisiä haittoja. Leikkaukseen voidaan hakeutua esteettisistä tai terveydellisistä syistä. Pussittavat yläluomet ovat usein aluksi kosmeettinen haitta, joka muuttuu terveydelliseksi haitaksi iän myötä.

Yläluomileikkaus esitellään tarkemmin täällä.

Silmäluomileikkausta suunniteltaessa on hyvä ensin neuvotella asiantuntijan kanssa ja kertoa rehellisesti omista tavoitteistaan sekä odotuksistaan. On aina hyvä pitää mielessä, että lopputulos on parempi, ei välttämättä täydellinen. Silmäluomileikkausta suunniteltaessa yksi tärkeimmistä lähtökohdista on henkinen hyvinvointi. Silmäluomileikkaus voi parantaa ulkonäköä ja kohottaa itsetuntoa, mutta kaikki muu on henkilöstä itsestään kiinni.

Perinteisen silmäluomileikkauksen lisäksi Cityklinikalla tehdään Asian eyelid surgery -toimenpiteitä, joissa lääkäri Akmaral Karakulova rakentaa potilaalle yläluomipoimun. Asian eyelid surgeryja tehdään lähinnä aasialaistaustaisille ihmisille.


Silmäluomileikkaus — taustaa

Silmäluomet voivat roikkua monestakin syystä. Joillakin lapsilla on jo syntyessään tämä ongelma, koska ne lihakset, jotka toimivat silmäluomien nostajina, eivät ole normaalilla tavalla kehittyneet. Tällainen lapsi joutuu kallistamaan päätään, jotta näkisi. Näissä tapauksessa tulisi kääntyä asiantuntijan puoleen, koska luomien roikkumiseen voi liittyä erilaisia ongelmia.

Suurin osa roikkuvista silmäluomista johtuu kuitenkin siitä, että jänne, joka yhdistää lihaksen silmäluomeen, venyy ihmisen ikääntyessä. Iän myötä monilla silmäluomen iho venyy. Silmäluomi-iho on vartalon ohuinta ihoa, joten se tietenkin menettää kimmoisuutensa ensimmäisenä. Yläluomen löysä iho voi haitata näköä ja antaa raskaan, väsyneen vaikutelman. Alaluomiin taas voivat muodostua ns. silmäpussit.

Kosmeettiset haitat:

  •  ihminen näyttää väsyneeltä
  •  silmien muotoa on vaikea saada esille
  •  meikkaaminen on vaikeaa

Terveydelliset haitat: 

  • päänsärky
  • silmien väsyminen
  • näkökentän pienentyminen

Kela korvaa osan leikkauksen hinnasta, mikäli  yläluomen raskauden todetaan haittaavan näkökenttää ja aiheuttavan näin terveydellisiä haittoja. Lue lisää.

Asian eyelid surgery tehdään lähes poikkeuksetta esteettisistä syistä. Esteettisistä syistä tehtyjen toimenpiteiden kustannuksiin ei voi saada Kela-korvauksia.


Silmäluomileikkaus toimenpiteenä

Silmäluomileikkauksessa voidaan käyttää useita kirurgisia menetelmiä, joilla palautetaan silmäluomi normaaliin asentoon. Leikkauksessa voidaan esim. lyhentää lihaksia, jotka avaavat silmäluomen. Ylimääräinen iho yläluomessa voidaan poistaa. Ylimääräisen ylä- tai alaluomen ihon poisto voi parantaa ulkonäön lisäksi näkökenttää. Jos luomessa on rasvatyrä, se voidaan poistaa samalla kertaa. Näin leikkauksen vaikutus on pidempiaikainen.

  • Yläluomileikkaus voidaan tehdä kirurgisesti veitsellä tai laserilla. Sekä kirurgisessa että laserleikkauksessa  yläluomesta poistetaan ylimääräistä ihoa ja rasvaa. Joskus lyhennetään myös lihasta. Cityklinikan silmäluomileikkaukset tehdään sähköveitsellä. Tällöin vältytään kudosten palovammoilta, joita laserleikkaukset usein aiheuttavat.
  • Myös alaluomileikkaus voidaan tehdä joko perinteisesti veitsellä tai laserilla. Laserleikkaus on miltei veretön, mutta toisaalta laser voi aiheuttaa kudoksiin palovammoja, joista toipuminen saattaa viedä aikaa.
  • Joskus pussittavat alaluomet voidaan hoitaa myös Smile Eye Lift -sarjahoidolla.
  • Luomileikkaukset tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. Ylä- ja alaluomen toimenpiteessä arpi jää lähes huomaamattomaksi. Yläluomessa viilto tehdään luomivakoon ja alaluomessa ripsien tuntumaan.

Toipuminen

Toimenpiteestä paraneminen on yksilöllistä. Turvotusta ja mustelmia saattaa olla noin 2–3 viikkoa leikkauksen jälkeen. Silmien ympärillä oleva iho on myös tunnoton kolmisen kuukautta toimenpiteestä. Meikkiä saa käyttää luomissa noin 7–10 päivän kuluttua. Silmäluomia täytyy muistaa suojata hyvin auringolta. Ompeleet poistetaan yleensä noin viikon sisällä leikkauksesta, ja haava paranee normaalisti lähes näkymättömäksi muutamassa kuukaudessa. Leikkaukseen liittyvät komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia. Arvet jäävät yleensä kokonaan piiloon.

  • Leikkauksen jälkeen silmää haudotaan jääpusseilla noin tunnin ajan. Kylmällä hautomista jatketaan kahtena seuraavana päivänä kotona. Silmiä on suihkuteltava päivittäin viileällä vedellä.
  • Fyysistä rasitusta on vältettävä kahden, kolmen vuorokauden ajan leikkauksesta.
  • Noin viikon kuluttua leikkauksesta voi meikata. Suosittelemme mahdollisimman neutraaleja  (mm. hajusteettomia) kosmetiikkatuotteita. Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää toipumisen aikana.
  • Mustelmia,turvotusta ja arpia voidaan hoitaa tehokkaalla Arnizen™-voiteella.
  • Turvotuksen ehkäisyyn ja hoitoon suosittelemme lymfahoitoa.